”Linut laulele kauniisti puusa.
Puusa vity linut.”
Näin kirjoitti kuusivuotias, vaaleahiuksinen tyttö, joka ilmeisesti kuvitteli jo silloin runoilevansa kuin Runeberg. Vuosi oli tuolloin 1994 ja se tyttö olin minä, Minna. Juuri tuollaiset runot olivat silloin bravuureitani ja voitte kuvitella, että niitä runoja ei ole vain yksi tai kaksi kappaletta… niitä on lukemattomia! Onneksi vuosien myötä taitoni ovat kehittyneet, ihan vaikka vain kieliopilliselta kannalta katsottuna.
Alakoulussa opettajani ihmetteli, mistä mielikuvitukseni oikein kumpusi, sillä tarinat, joita ensimmäisillä luokilla kirjoitettiin, olivat opettajani mielestä normaalia värikkäämpiä ja tapahtumarikkaampia. Äitini olettaa tänäkin päivänä, että syynä olivat fantasiakirjat, joita hän luki minulle jo silloin, kun olin vielä täysihoidossa hänen vatsassaan. Äidithän ovat aina oikeassa.
Vuosien mittaan, yläkouluikään mennessä, taitoni kuitenkin pääsivät ruostumaan ja mielikuvitukseni koki pahan laman. Syynä tähän taisi olla äärettömän vaikea murrosikä – äiti, anteeksi siitä–. Muistan silti hyvin, kuinka kipinä kirjoittamiseen taas syttyi, kun otin yhdeksännellä luokalla valinnaisaineeksi koulun verkkolehden toimittamisen. Hyvä palaute ja kannustus toivat itsetuntoa ja kirjoittamisesta tuli tavallaan uusi harrastus, joka oli hyvää vastapainoa kilpatanssille. Siitä asti kirjoittaminen on kuulunut elämääni aina jollain tavalla.
Tällä hetkellä olen päässyt hieman jyvälle itsestäni ja varsinkin tavastani kirjoittaa. Toivoisin kuitenkin oppivani yhä enemmän ja saamaan teksteihini enemmän sitä jotain, joka tuntuisi minulta. Haluaisin, että pystyisin luomaan erilaisia tunnetiloja tekstieni lukijoille ja saada heidät OIKEASTI tuntemaan sanojeni tarkoituksen. Uskon, että minulla on nyt tällä kurssilla mahdollisuus saada ulottuvuutta ja värikkyyttä kirjoittajapersoonaani, joka vielä kuitenkin pääasiallisesti piilottelee itseään pinnan alla. En pelkää kirjoittamista, mutta pelkään, että tekstini eivät kiinnosta. Se olisi kamalinta, mitä voisin palautteeksi saada. En kuitenkaan odota itseltäni liikoja, kuten normaalisti teen, vaan annan itselleni nyt aikaa opetella ja kokeilla rajojani. Pikemmittä puheitta: Let’s get the party started!
