- Taas sä oot ostanut uusia vaatteita! mutsi valitti mulle.
Mua ei paljon napannut, vaan suljin vaatekappini oven mutsin nenän edestä niin vauhdikkaasti, että kaapin ovessa komeileva Robert Pattinsonin meinasi irrota.
- Ei kuulu sulle, mihin mä rahojani laitan! mä vastasin koppavasti takaisin, - Omat ovat rahani.
Hetken aikaa tuijotimme toisiamme silmiin. Sitten mutsi avasi taas ison suunsa:
- Kyllä se vaan kuule mulle kuuluu. Minähän sulle viikkorahan maksan.
Tuli taas hiljaista. Olisin halunnut lisätä jotain nasevaa, mutta pelkäsin saavani taas arestia. Se olisi ollut jo kolmas kerta tämän kuun sisällä.
Mutsi lähti pois. Mä menin laittamaan huoneeni oven lukkoon, kaivoin sänkyni alta esiin Hello Kitty -rasian ja avasin ikkunan. Hello Kitty -rasia kätki sisäänsä kaksi röökiä, joista toisen mä vedin siitä mun avonaisesta ikkunasta. Toinen sai vielä jäädä säästöön odottamaan sopivaa hetkeä.
Heh, tää oli hauskaa luettavaa. Tosta vuoropuhelusta sai aika hyvin selville tän minä-kertojan ikähaarukan. Otsikkoki anto aika hyvää osviittaa. :D
VastaaPoistaVoi teiniangsti :) Ihan hauska pätkä. Voiko olla parempaa anarkiaa, kun säilyttää tupakkaa Hello Kitty -rasiassa? :D
VastaaPoistaAh, tuo ihana teini-ikä x) "mutsi" on niiin teinin nimitys äidille, että heti oli messis mimmosesta tyypistä tässä puhutaan. ja sit tää luultu itsenäisyys, joka todellisuudessa on äidin rahoilla hommattu, hahahah ;D mahtavaa!
VastaaPoistaNapakka teksti, jonka rakenne toimii. Lukija pääsee heti kiinni päähenkilön maailmaan. Lopetus toimii. Voi teini-ikää!
VastaaPoistaOli kyllä aidosti kuvailtu teini, koska mua rupes ärsyttämään se :D mäki haluan hello kitty rasian röökeille, veikee xD
VastaaPoistaLähes joka lause antaa lisää vihjeitä henkilön iästä, joten oikein tehokkaasti kirjoitit! Hyvin tehty :)
VastaaPoista